maanantai 6. toukokuuta 2013

Pentin juhlissa oli hauskaa meininkiä


Pekka Turtiaisen kirjoitus Pentin 80-vuotisjuhlien rääppiäisistä, joissa Nytky oli esiintymässä. Oli mukavat ja erikoiset juhlat.

                               Pentti kuuntelee keskittyneenä Nytkyn laulua

Pentti ja pelimannit Kivipirtissä                                                        Pekka Turtiainen

80 v. juhlat olivat raskaat. Väkeä satamäärin, kättely toivottoman pituinen tapahtuma, laulut, päälle puheet, viralliset ja epäviralliset. Pentti oli pyytänyt, että seitsemältä päästäisiin kuuntelemaan pelimannien lauluja ja soittoa, hän ei aikonut kuunnella sen pitemmälle paikallaan puheita. Heimon oli sopinut hommaavan soittajat paikalle, varmisti vielä moneen kertaan. Vasta yhdeksältä pelimannit pääsivät aloittamaan, ja silloinkaan ei Pentti päässyt alakertaan ja iltapalalle. Juhlien juontaja ohjasi jälleen portaista juhlakalun yläkertaan. Parikymmentä vierasta innostui jatkamaan iltaa Pentin toivomilla yhteislauluilla. Paikalle oli kutsuttu Kuhmoisista Pentille tuttu pelimanni Olavi Blåstedt. Hänellä kuitenkin oli toinenkin tilaisuus, eikä hän voinut tulla syntymäpäiville. Olavi oli saman tien ehdottanut: ” Emmekös voisi juhlia Pentin syntymäpäiviä toistamiseen ihan pelkän musiikin merkeissä.” Heimo ja Heljä olivat juonimassa tapahtumaa Olavin kanssa. Pentti vallan innostui, nyt hän saisi juhlat haluamakseen. Paikaksi sovittiin Tuomarlan kivipirtti, lauantaina huhtikuussa kahdelta aloitettaisiin.

                            Oikealta Heimo, Pekka, Paula, Pentti, Olli, Mimosa ja Tuula-Maria

Pekka ja Paula ajoivat pihaan. ”Keitähän tänne tulee, kyllähän pelimanneja, varmasti tuttujakin.” ”Niin, saas nähdä, tuleeko Pentti yksin, ja kenen kyydillä.” Autoja oli rivissä neljä, keula aitaa vasten, sinne veivät omansakin. ”Katsos, siinä oli Anneli, näytti tuntevan kun heilutti ikkunan läpi.” Ulos astuttuaan huomasi toisen kävelevän luokse kätelläkseen. Pekka koppasi Annelin syleilyyn, eivät olleet vuosiin tavanneet. Sisältä kaikui jo musiikki, oven avattuaan näkivät kolmen pelimannin olevan täydessä vauhdissa keskellä lattiaa. Päällään heillä oli mustat nahkasaappaat, mustat housut, punakirjava paita, mustat liivit ja mustat lierihatut, kaksirivinen, mandoliini ja pimpparauta. Pelimanniyhtye Nytky johtajansa Antti Järvensivun vetämänä, sekä Veikko Lahtinen kaksirivinen ja Tero Elomaa pimpparauta. Keskilattia oli muutoin tyhjä, peräseinällä oli kolmemetrinen pirtinpöytä, sen takana pitkät penkit vuorattuna lampaantaljoilla. Keskellä pöytää istui Pentti villapaidassaan musta tukka töyhdöllä kuin Tintillä. Hänen vieressään istuivat lammasfarmari Äimälästä, Klemolan Olli vaimonsa Tuula-Marian ja kummityttönsä Mimosa Stenin kanssa. Toisella puolella olivat Nytkyn miesten naiset, yhdellä kitara polvillaan. ”Ei mitään, mennääs tervehtimään, Heimoa ensin, annetaan tuliaiset.” Isäntä käveli vastaan iloissaan, kyseli oliko lahjat Pentille. ”Ei, sinulle ne on, Paula teki tyrnihilloa ja minä väsäsin sinulle paistinlastan. Tässä kas saat vielä yhden kirjoitukseni, se kertoo lyhyesti kynnön vaikeuksista alkuaikoina.” Kävivät tervehtimään Penttiä ja muita pirtissä olijoita. Soittajatkin esittäytyivät ennen kuin jatkoivat esitystään. Anneli jutteli Pentin kanssa ja siirtyi sitten sivupöydän ääreen seuralaisensa kanssa. ”Nytkyllä on toinenkin keikka tänään, lähteä täytyy kai neljän aikaan. Soittakaa vaan, mitä soittaisitte seuraavaksi. Pääsevät sitten toisetkin kyllä esiintymään.”

                                                           Nytky soittaa ja laulaa

 Kesken soiton ovi aukesi, vaaleaan pellavapuseroon ja hameeseen pukeutunut nuori nainen astui sisälle kantaen kahta isoa pakaasia. Minna Hokka Koski TL:stä, tuohitorventekijä ja soittaja, laulaja ja kanteleenrakentaja heläytti päivänsä ja istahti Pekan viereen. Tullessaan hän jätti yhden kassillisen tuohitorvia keinuun ja toi kantelelaukkunsa penkille. Heimo esitteli tulijan. Saman tien hän alkoi soittaa, kanteleistaan valitsi viisirivisen, näppäili ja laulu kiersi kiviseiniä. Nytky vastasi omalla esityksellään. Se tempaisi kuuntelijat rytmiinsä, alkoivat heilua ja taputtaa, tunnelmoivat, ja Pentti seurasi mukana. Minnalla oli myös meno seuraavaan esiintymiseen pienen päästä. Vielä hyppäsi pystyyn pitkä käyrä torvi kädessään keskilattialle ja varoittamatta hirveä hevosen hirnunta heilutteli kuulijoita. Vaihtoi pieneen ruokopilliin ja soitti sillä pienen kansanlaulun. Särisevän voimakas ääni raastoi korvia. Erikoinen oli.

                                                   Minna Hokka soittaa tekemäänsä torvea

Navetan vuokranneet kaksi sisarusta naapurista olivat keittäneet lihasopan Tuomarlan karitsasta. Hapanleivän oli Ollin vaimo leiponut, talon asujat sämpylät, laittaneet salaatit, voit, juustot, juomat. Olipa täysmaitoa, luomumaitoa omasta lehmästä. Pidettiin tauko soittamisesta, kaikki kävivät syömään. Pentti kauhoi soppaa, kun hänen viereensä tuli yksi paikallisista pelimanneista. Pekka katseli, miten Pentti alkoi äkisti nauraa, sieppasi kameransa ja koetti saada tästä harvinaisesta tilanteesta kuvaa. Pentti jäi yksin ja päänsä heilui ja suunsa avonaisena hyrisi. Syötiin ja juotiin, keitto oli sakeaa ja maukasta, leivonnaiset aivan makoisia. Hapanleivän kuori oli juuri osuvan sitkasta, maku riittävän hapanta, voi päällä, ah. Paula katseli Pentin lautasta. ”Tuonko sinulle haarukan, jotta saat perunat muusattua?” ”Ei tarvi, kiitos vaan, nämä menee hyvin lusikalla. Leipääkin otin, saan sitäkin purtua.” ”Otatkos maitoa, tämä on talon lehmästä?” ”Otan kiitos, lasi vaan on hieman pieni.” Heimo oli valuttanut pihakoivustaan mahlaa. Sitä tarjottiin pienistä laseista tervetulomaljana kaikille. Siihen lasiin Pekka kaatoi maidon. ”Haenko sinulle lisää keittoa, kun olet siellä keskellä?” ”Hae vaan, mutta älä laita sitä lihaa, sitä minä en saa purtua.” Lautanen tyhjeni, uusi haettiin. Ruoka painui taas entiseen malliin. Pekka istahti Pentin viereen juttelemaan. ”Kuinkas sinun Helsingin retkesi sujui?” ”Kyllä se. Äsken Reima tuli soppajonossa viereeni sanomaan, että nyt hän ymmärtää, miksi maaseutu on autioitunut, kun kuuli tuon ruokopillin soiton. Nauroivat vielä molemmat. Kahvi ja tee seurasi. Pekka pisteli kakkulapiolla annoksen itselleen ja kysyi Paulalta: ”Laitanko sinullekin?” ”Kyllä minä itse saan.” Samassa Pekka kuitenkin pisti lapiolla ison palan ja alkoi sitä nostaa tassille. Pala katkesi keskeltä, mäjähti pöydälle ja osin tassille. ”Onnistu, mutta sai siinä tarkkanakin hääriä.” Pientä motkotusta kuului korvaan.

                                                 Vasemmalta Reima, Ilkka ja Heimo

Jätkäperinteeseen erikoistunut pelimanniyhtye Oksetti aloitti esiintyjä kerrallaan. Reima Ojala viisirivisellään soitti ja lauloi, Heimo kasirivisellään liittyi mukaan, Kyttälän Ilkka käveli banjonsa kanssa samaan riviin. Hän esitti soolona kappaleen silakasta, silakala pilakala… kappale taisi olla Lavin Vepan kynästä. Taas nousi tunnelma, aloitettiin hakea kappaleita vihkosesta, kaikki pääsisivät mukaan laulamaan. Silloin pikkutauon paikalla Reima astahti eteen. ”Täällä on ollut syntymäpäivä vähän aikaa sitten, laulan siihen sopivan kappaleen.” Pentti nosti päätään, muut vaikenivat ja viisirivinen sekä laulu täyttivät sielut. Hyvin tunnelmallista ja kaunista. Kysyivät mitä laulettaisiin seuraavaksi. Vihossa oli niitä kappaleita, joita Heimo ja Pentti olivat etukäteen mielineet esitettävän. Voimakas soitto ja kaikuva laulu, rytmiset säkeet, kaihoisat kansansävelmät, reippaammat slaavilaiset. Paikalle oli tullut naiskaksikko Sahalahdelta. Suvi Puronen vetäisi muutaman säkeistön paikaltaan, Pentti vastasi laulaen soolona, kaikki taputtivat. Suvi lauloi parinsa Tuula Sivulan kanssa vielä muutaman laulun Oksetin ja Nytkyn säestämänä. Pekka oli varautunut pienellä tekstillä. Heimo oli pyytänyt soittamaan huilulla muutaman kappaleen. Siitä ei tullut vuosien tauon jälkeen mitään, harjoitteli edellisenä päivänä ja päätti olla esiintymättä. Totesi kuitenkin ratkaisun olleen väärän, kun oli kuullut ruokopillin vetelyä. "Minusta on aika päästää Pentti ääneen," sanoi Pekka poukahtaessaan keskilattialle, "minulla on tässä yksi puhelu, jonka kävimme toistakymmentä vuotta sitten." Pekka alkoi lukea, kuuntelivat ja Anneli terästäytyi kuullessaan nimensä olevan mukana.

                                                             Suvi, Tuula ja Pekka

”Pidetään pieni tauko, Nytkyn ja Minnan täytyy kohta lähteä, niin voisimme käydä navettakierroksen, mitä siellä nyt sitten on, Leppäsen Liisalla ja Pelttarin Mikalla, kaneja, kanoja, viiriäisiä, lampaita, lehmiä, pari vuohta kileineen, länsisuomalainen sonnivasikka, riikinkukko, hevosia ja lampaita. Tehdään sitten illalla toinenkin kierros, kun kaikki eivät nyt mahdu kuulemaan ja näkemään.” Pirtti lähes tyhjeni. Eteisessä Pekkaa vastaan tuli iäkäs mies. ”Älä pelästy tällaista vanhaa miestä, olen tulossa soittamaan tänne.” ”Tässä ei pelätä mitään, tervetuloa vaan, astu sisään. Heimo on navetassa, tulee kohta.” Kättelivät, Olavi Blåstedt saapui. Näin oli väki hiljalleen vaihtunut. Palasivat pirttiin, soitto ja laulu jatkuivat. Heimo pyysi Olavia aloittamaan. Niin kaihoisan kauniisti soi Lokki, Sininen huivi, Elämää suomalaismetsissä ym. Pekan ja Paulan aika oli lähteä. Takun Heljä Toijalasta oli saapunut kaksirivisensä kanssa heidän jälkeensä, samoin naapureita ja kyläläisiä. Olavi, Heljä ja Heimo soittelivat. Tapahtuma venyi puolille öin, oli Pentin näköinen.